Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 19.04.2024/Pykälä 12


Liite 1 Vaalilain 49 ja 67 §:n mukainen ilmoitus

 

Vaaleista tiedottaminen

 

Keskusvaalilautakunta 19.04.2024 § 12  

249/00.00.00/2023  

 

 

 VaaliL 49 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.

 

 VaaliL 67 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.

 

 Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

 

Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää julkaista liitteen 1 mukaisen kuulutuksen Kuhmoisten Sanomissa ja kunnan nettisivuilla 15.5.2024. Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää julkaista lisäkuulutuksen ennakkoäänestysajoista Kuhmoisten Sanomissa 22.5.2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.