Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 19.04.2024/Pykälä 13


 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen

 

Keskusvaalilautakunta 19.04.2024 § 13  

249/00.00.00/2023  

 

 

 Ennakkoäänestyksestä sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta.

 

 Keskusvaalilautakunta määrää kirjallisesti vaalitoimitsijat yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin. Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla koko se aika, jolloin ennakkoäänestyspaikka on äänestystä varten avoinna. Samaan ennakkoäänestyspaikkaan on mahdollista ja suositeltavaa määrätä useampiakin kuin kaksi vaalitoimitsijaa. Vaalitoimitsijoita tulee määrätä riittävästi erityisesti sairaustapauksia ja vastaavia silmälläpitäen.

 

 Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Asianomaisissa vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä myöskään hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei saa olla vaalitoimitsijana.

 

 Keskusvaalilautakunnan on tarvittaessa koulutettava vaalitoimitsijat tehtäviinsä sekä neuvottava ja opastettava heitä ongelmatilanteissa 

 

Ehdotus Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijan tehtäviin yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan (Kuhmola) seuraavat henkilöt: Raija Tommola ja Marjatta Järvinen. Varalla: Arja Wirzenius ja Maarit Mäkinen. 

Keskusvaalilautakunta toteaa, että vaalitoimikunta toimii vaalitoimitsijoina kotiäänestyksissä.

Lisäksi keskusvaalilautakunta antaa keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle ja sihteerille oikeuden tarvittaessa nimetä lisää vaalitoimitsijoita, jotta ennakkoäänestys voidaan kaikissa tilanteissa toimittaa vaalilain mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.