Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 19.04.2024/Pykälä 11


 

Yleisiä määräyksiä

 

Keskusvaalilautakunta 19.04.2024 § 11  

249/00.00.00/2023  

 

 

 Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on 29.5.-4.6.2024.

 

 Europarlamenttivaalien toimittamisesta säädetään EU:n vaalisäädöksessä ja vaalilaissa.

 

 Europarlamenttivaalien äänioikeudesta säädetään perustuslain 14 §:n 2 momentissa. Äänioikeutettuja vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa ovat 9.6.2006 ja sitä aikaisemmin syntyneet Suomen kansalaiset sekä Suomen äänioikeusrekisteriin ilmoittautuneet muiden EU:n jäsenvaltioiden kansalaiset sen mukaan kuin vaalilaissa säädetään.

 

 Digi- ja väestötietovirasto perustaa äänioikeusrekisterin. Re­kis­te­riin on otettu tiedot sellaisina, kuin ne ovat väes­­tie­to­jär­jes­tel­mäs­sä 19.4.2024.

 

 Digi- ja väestötietovirasto lähettää ilmoituskortit äänioikeutetuille vii­meis­tään 16.5.2024. Jos äänioikeutettu on ottanut käyttöön Suomi.fi Viestit-palvelun, äänioikeusilmoitus lähetetään sähköisesti.

 

 Keskusvaalilautakunnalla on europarlamenttivaaleissa seuraavat tehtäväkokonaisuudet:

-          valmistavat tehtävät vaaleja varten

-          vaaliluetteloihin liittyvät tehtävät

-          ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen käsittely

-          alustavan ääntenlaskennan tiedotukseen liittyvät tehtävät

-          vaalien jälkitoimenpiteet

 

 Kunnanhallitus on 28.11.2022 päättänyt myös europarlamenttivaalien osalta ennakkoäänestyspaikan ja vaalipäivän paikan (Kuhmola, Toritie 57).

 

 Kunnanhallitus on kokouksessaan 20.11.2023 päättänyt, että laitosäänestys suoritetaan terveysaseman osastoilla, Päijännekodilla ja palveluasumisyksikkö Lumpeessa. Tämän päätöksen jälkeen Pirkanmaan hyvinvointialue on lakkauttanut Kuhmoisten terveysaseman osastot.

 

 Kotiäänestäjän tulee ilmoittautua keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 28.5.2024 klo 16.00.

 

 Kunnanhallitus on kokouksessaan 20.11.2023 asettanut vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan myös europarlamenttivaaleja varten (samat kuin presidentinvaalissa).

 

 Kunnanhallitus on kokouksessaan 20.11.2023 päättänyt suosituksen mukaan, että ulkomainonta europarlamenttivaaleissa voidaan aloittaa 22.5.2024.

  

Ehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee asiat tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.