Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 33


Liite 3 Eriävä mielipide Puukila, hävikkiruoan jakelu

 

Yhtenäiskoululla ja päiväkodilla myytävän hävikkiruoan hinnoittelu

 

Sivistyslautakunta 14.05.2024 § 33  

78/02.09.00/2024  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja, puh. 040 182 2402

 

 Valtionyhtiö Motivan ohjeiden mukaan ruoan tuotanto aiheuttaa merkittäviä ilmastopäästöjä ja jopa kolmasosa kulutuksen ympäristö-vaikutuksista aiheutuu syömästämme ruoasta. Hävikkinä tuhlattu ruoka kuormittaa ympäristöä turhaan. Ruokahävikki lisää myös tuotannon raaka-aine- ja jätekustannuksia.

 

 Julkisissa ruokapalveluissa jätteeksi päätyy noin viidesosa valmistetusta ruoasta. Hävikkiä syntyy eniten sairaaloissa sekä päiväkodeissa ja kouluissa.

 

 Ruokahävikin myynnistä tai luovutuksesta on saatu paljon hyviä kokemuksia erityisesti kouluissa ja palvelutaloissa. Jos esimerkiksi kaikissa Jyväskylän kokoisen kaupungin palvelutaloissa ja kouluissa otettaisiin käyttöön tähde-lounaskäytäntö, ruokahävikki pienenisi vuodessa noin 50 000 aterialla. Jyväskylän koulujen ruokasaleissa voivatkin työttömät, eläkeläiset ja kotona olevat lapsiperheet käydä ruokailemassa - mikäli ruokaa on jäänyt.

 

Kuhmoisten yhtenäiskoululla ja päiväkodilla kokeillaan hävikkiruoan myyntiä kunnan henkilöstölle toukokuusta alkaen. Ruokapalveluesihenkilö ohjeistaa myynnistä tarkemmin (ohjeistus oheismateriaalina). Hävikkiruoan myynti ei Motivan ohjeiden mukaan vaadi lupaa, mutta se on huomioitava tuotannon omavalvonnassa.

 

Ruokapalveluesihenkilö esittää hävikkiruoan myyntihinnaksi 4 €/l ja 2 €/0,5 l.

 

Hallintosäännön 6 luvun 3§:n mukaan sivistyslautakunta ratkaisee sivistyspalveluista perittävät maksut.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho

 

Ehdotus Sivistyslautakunta päättää hävikkiruoan myyntihinnaksi 4 €/l ja 2 €/0,5 l.

 

Päätös Päätettiin ehdotuksen mukaan. Lisäksi päätettiin, että hävikkiruoan myynti toteutetaan kokeiluna syyslomaan 2024 saakka.
Jäsen Osmo Puukila jätti eriävän mielipiteen, liitteenä.