Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 07.06.2023/Pykälä 49


 

Oikaisuvaatimus hyvinvointisuunnittelijan valinnasta

 

Sivistyslautakunta 07.06.2023 § 49  

125/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja, puh. 040 182 2402

 

Kuhmoisten kuntaan haettiin ma. hyvinvointisuunnittelijaa ajalle 1.5.2023-30.4.2024. Hakuilmoituksen mukaan suunnittelijan tehtäväalueeseen kuuluu kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvät monialaiset työtehtävät. Näihin kuuluu hyvinvointityön tiedon kokoamista, ehkäisevän päihdetyön ohjelman toteuttamista sekä yhdyshenkilötehtäviä ja koordinaatiota Pirkanmaan hyvinvointialueen ja kunnan yhdyspinnoilla kuten järjestöyhteistyön ja osallisuuden edistämisessä. Väestötasolla hv-suunnittelija edistää kuntalaisten ja työntekijöiden hyvinvointia muun muassa tapahtumia toteuttamalla, kampanjoin, viestimällä ja erilaisten koulutusten koordinoinnilla. Hv-suunnittelija toimii myös lisäresurssina osaamisensa puitteissa sivistystoimen palvelualueilla, ja tehtävään voi kuulua myös kotouttamis- ja hanketyötä.

 

Tehtävään valittiin henkilö A, joka on koulutukseltaan fysioterapeutti AMK. Oikaisuvaatimusajan puitteissa yksi hakijoista, henkilö B, on tehnyt sähköpostiviesteillä henkilön A valinnasta valituksen 10.5.2023 seuraavilla perusteilla:

-          Suomessa vaaditaan suunnittelutehtäviin ylempi korkeakoulututkinto

-          Valittu henkilö on epäpäteva suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin

-          Henkilö B katsoo tulleensa syrjityksi, koska hänellä on ylempi korkeakoulututkinto sekä monipuolisempi koulutus ja työkokemus tehtävää varten

 

Haastattelukutsut lähetettiin neljälle henkilölle hakemusten perusteella. Henkilön B:n hakemuksessa ei tullut ilmi tehtävään soveltuvaa koulutusta eikä työkokemusta. Henkilö B on hakemuksensa mukaan koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaine kulttuuriantropologia. Lisäksi hän on opiskellut mm. hallintoa, taloutta ja markkinointia mutta näistä opinnoista ei hakemuksen liitteinä ollut todistuksia. Työkokemuksenaan hakija ilmoittaa näyttelijän ja mainosmallin työt sekä hakemustekstissä taloushallinnon työt ja tutkimusprojektit. Näillä perusteilla kunnan haastattelutyöryhmä ei katsonut hakijaa B soveltuvaksi tehtävään, joten hän ei saanut haastattelukutsua.

 

Henkilö A on hakemuksensa mukaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntija. Hänet kutsuttiin haastatteluun seuraavilla perusteilla: Hän on koulutukseltaan terveydenhuoltoalan fysioterapeutti (amk-tutkinto). Lisäksi hänellä on valmistumassa terveyden edistämisen ylempi amk-tutkinto. Henkilö A työskentelee Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluksessa psykofyysisenä terapeuttina. Tässä tehtävässä hän toimii terapiatyön ohella alansa erityisasiantuntijana, joka suunnittelee ja kehittää uutta toimintaa mielenterveys- ja päihdeyksiköihin.

 

Tampereen kaupungilla henkilö A on työskennellyt myös kuuden vuoden ajan fysioterapeuttina toteuttaen mm. terveysneuvonnan

vastaanottoja ja kehittäen uusia palvelurakenteita kaupungin terveyspalveluihin sekä toiminut kouluttajana, hanke- ja tiedotustehtävissä. Lisäksi henkilö A:lla on työkokemusta kotouttamis- ja kuntoutustehtävistä, liikunnanohjaajan tehtävästä sekä lasten ja nuorten ohjaustehtävästä. Näillä perusteilla henkilö A katsottiin sekä koulutuksen että työkokemuksen puolesta soveltuvaksi tehtävään, joten hänet kutsuttiin haastatteluun.

 

Haastattelukutsun yhteydessä haastateltavilta kysyttiin suostumus JobMatc-soveltuvuustestaukselle, josta henkilö A sai kiitettävän arvion. Siten haastattelutyöryhmä (kunnan johtoryhmä) valitsi kokonaisvaltaisen arvioinnin perusteella henkilön A tehtävään.

 

Tehtävän kelpoisuusehdoista päättää työnantaja ellei toisin ole määrätty lainsäädännössä tai asetuksissa. Hakuilmoituksen ja kunnanhallituksen 3.4.2023 myöntämän täyttöluvan mukaan tehtävän kelpoisuusvaatimuksena oli soveltuva korkeakoulututkinto.

 

Näin ollen henkilön A valinnassa on noudatettu laillisuus- ja tarkoituksenmukaisuusperustetta, eikä henkilöä B ole syrjitty ylemmän korkeakoulututkinnon vuoksi eikä hän myöskään ole hakemuksessaan esittänyt riittävää ansioituneisuutta hyvinvointisuunnittelijan tehtävään.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho

 

Ehdotus Sivistyslautakunta hylkää henkilön B oikaisuvaatimuksen ja toteaa, että hyvinvointisuunnittelijan tehtävän valinnassa on noudatettu laillisuus- ja tarkoituksenmukaisuusperustetta.

 

Päätös Päätettiin ehdotuksen mukaan.