Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 6


 

Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alueen yhteistoimintasopimuksen purkaminen

 

Kunnanhallitus 15.01.2024 § 4 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

Keuruun kaupunginvaltuusto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 11.12.2023 § 55:

 

"Keuruun yhteistoiminta-alue (YTA) vastaa Jämsän, Keuruun, Kuhmoisten, Multian, Mänttä-Vilppulan, Petäjäveden, Ruoveden ja Virtojen maaseutuhallinnon tehtävien hoitamisesta. Keuruun kaupunki toimii isäntäkuntana. Kuntien välinen, voimassa oleva yhteistoimintasopimus on allekirjoitettu 10.11.2011 ja siinä on sovittu maaseutuhallinnon järjestämisestä 1.1.2013 alkaen. Sopimus pohjautuu lakiin maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa (210/2010 § 1).

 

Keuruun yhteistoiminta-alue sijaitsee kahden maakunnan alueella, eli puolet kunnista on Keski-Suomessa ja toinen puoli Pirkanmaalla. Laajalla, kahden maakunnan alueella toimiminen on aiheuttanut työtehtävien kerrannaisuutta. Kahteen kertaan tehtäviä töitä ovat esimerkiksi VAP-tehtävät, koulutukset, ulosotot, ELY-keskusyhteistyö ja osittain myös viestintä sekä kehittämistyö. Niin tehtävien päällekkäisyys kuin laaja toimintojen verkosto aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia.

 

Työn yhdenmukaisuuden ja taloudellisten tekijöiden vuoksi maaseutuhallinnon Keuruun YT-alueen yhteistoimintasopimus esitetään purettavaksi vuoden 2023 aikana. Jokainen alueen kunta voi itse päättää, mihin YT-alueeseen haluaa jatkossa kuulua. Esimerkiksi Laukaan YT-alue on ilmaissut halunsa liittää Keuruun YT-alueen kuntia omaan alueeseensa. YT-alueen purkautumiseen liittyvä valmistelutyö sekä uusien sopimusten neuvottelu kunnissa tapahtuu vuoden 2024 aikana. Vuonna 2024 toiminta jatkuu Keuruun YT-alueelle niin kuin tähänkin asti on sovittu, joten siirtymäaikaa on yksi vuosi.

 

Keuruun YT-alueen maaseutuelinkeinoviranomaistehtäviä hoitava vakituinen henkilöstö siirtyisi niin sanottuina vanhoina työntekijöinä toisen YT-alueen palvelukseen (työsopimuslaki 55/2001).

 

Maaseutuhallinnon Keuruun YT-alueen yhteistoimintasopimuksen purkamisesta on kuultu alueen YT-kuntien edustajia. Kunnat eivät ole ilmaisseet eriäviä mielipiteitä.

 

Yhteistoimintasopimuksen kohta 7: "Tarvittaessa sopimus voidaan purkaa yhteisesti sopien muutoinkin. Mikäli Keuruun kaupunki irtisanoo sopimuksen, katsotaan koko sopimus purkautuneeksi."

 

Keuruun kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen, että valtuusto irtisanoo maaseutuhallinnon Keuruun YT-alueen yhteistoimintasopimuksen siten, että se päättyy sopimuksen mukaisesti vuoden 2024 lopussa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus merkitsee maaseutuhallinnon yhteistoimintasopimuksen purkamisen tiedokseen ja saattaa sen myös valtuustolle tiedoksi. Yhteistoimintasopimus päättyy vuoden 2024 lopussa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 11.03.2024 § 6  

1/00.01.01/2024  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus saattaa maaseutuhallinnon yhteistoimintasopimuksen purkamisen valtuustolle tiedoksi. Yhteistoimintasopimus päättyy vuoden 2024 lopussa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.