Dynasty tietopalvelu
Kuhmoisten kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 09.11.2026/Asianro 50


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Kunnanvaltuusto 9.11.2026    

   

 

 Kuntalain 140 §:ssä todetaan päätöksen tiedoksiannosta kunnan jäsenelle mm. seuraavaa:

 

 "Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu."

 

 Hallintosäännön 13 luvun 24 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään aakkosjärjestyksessä valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä.

 

 Valtuustoryhmät huolehtivat siitä, etteivät valitut tarkastajat ole esteellisiä. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnan internetsivuilla valtuuston kokousta seuraavana viidentenä työpäivänä.

 

 Tämän kokouksen pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 16.11.2026, jota ennen se on allekirjoitettava ja tarkastettava.

 

Ehdotus Kunnanvaltuusto valitsee tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi Lilja Järvisen ja Tenho Kotajärven.

 

Päätös