Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 178



 

Valtuustoaloite järjestöavustusten korottamisesta / Risto Ojala

 

Kunnanhallitus 18.08.2025 § 178  

109/00.01.02/2025  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

Valtuutettu Risto Ojala teki valtuuston kokouksessa 26.5.2025 aloitteen, jonka mukaan järjestö-/yhteisöavustukset tulisi kaksinkertaistaa tai ensi vaiheessa tehdä se osittain, koskien sivistystyötä tekeviä yhdistyksiä. Aloite on liitteenä 9.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi ja toteaa, että asiaa tarkastellaan talousarvion 2026 laadinnan yhteydessä. 

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.