RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallituksen kokousten aika ja paikka
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 142
95/00.01.01/2025
Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660
Hallintosäännön 16 luvun 5 §:ssä todetaan:
"Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."
Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen
Ehdotus Kunnanhallitus pitää varsinaiset kokouksensa pääsääntöisesti joka kuukauden ensimmäisenä ja tarvittaessa kolmantena arkimaanantaina alkaen klo 17.00. Mikäli näiksi päiviksi sattuu pyhäpäivä, kokous pidetään seuraavana arkipäivänä. Kokoukset pidetään, mikäli ei toisin päätetä, kunnanvirastossa valtuustosalissa. Varsinaisten kokousten lisäksi kunnanhallitus pitää iltakouluja tarvittaessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |