Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 157


Liite 1 Työterveystarjousten vertailutaulukko

 

Työterveys 2024–2030 (DPS) -dynaamisen hankintajärjestelmän sisäinen kilpailutus / Tarjouksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 16.06.2025 § 157  

277/01.04.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

Kunnanhallitus on päätöksellään 20.11.2023 § 234 päättänyt kilpailuttaa työterveyspalvelut vuosille 2024–2026 yhteishankintana.

 

Hansel Oy on kuitenkin kilpailuttanut vuonna 2024 yhteishankinnan ”Työterveys 2024-2030”, johon myös Kuhmoisten kunnan oli tarkoituksenmukaista liittyä. Kilpailutus tehtiin minikilpailutuksena liittymällä Hansel Oy:n dynaamisessa hankintajärjestelmässä eli DPS:ssä kilpailutettuun hankintaan "Työterveys 2024–2030".

 

Kuhmoisten kunta on laatinut Hansel Oy:n kanssa sopimuksen työterveyspalveluiden hankintaan liittyvistä kilpailuttamisen asiantuntijapalveluista. Hansel Oy:n asiantuntijat toteuttivat kilpailutusprosessin läpiviennin Hansel Oy:n dynaamisessa hankintajärjestelmässä.

 

Tarjouspyyntö julkaistiin dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksyttyinä olevien sopimustoimittajien saataville 30.4.2025. Tarjouksia saatiin tarjouspyynnössä asetettuun tarjousten jättämiselle varattuun määräaikaan 15.5.2025 klo 12 mennessä kolmelta (3) tarjoajalta.

 

Kaikki tarjoukset todettiin tarjouspyynnön mukaisiksi. Tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka vertailuperusteena on halvin hinta. Halvimman hinnan antanut tarjoaja valitaan sopimustoimittajaksi. Hankintayksikkö on käyttänyt hankinnassa kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteena halvinta hintaa, koska hankintayksikkö on huomioinut hankittavan palvelun laadulliset näkökohdat tuotettavalle palvelulle asetetuilla kattavilla vähimmäisvaatimuksilla ja sopimusehdoilla.

 

Tarjousten vertailutaulukko on liitteenä 1.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Terveystalo Oy:n tarjouksen Kuhmoisten kunnan työterveyspalveluiden tuottamisesta vuosille 2024–2030.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.