RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuhmoisten kunnan luottamushenkilöiden palkkiosäännön hyväksyminen valtuustokaudelle 2025–2029
Kunnanhallitus 19.05.2025 § 107
159/00.01.02/2022
Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660
Kuhmoisten kunnan nykyinen luottamushenkilöiden palkkiosääntö on ollut voimassa 1.6.2017 lukien. Palkkiosääntöä on tarkasteltu kunnanhallituksen toimesta tulevalle valtuustokaudelle 2025–2029.
Luonnos uudeksi luottamushenkilöiden palkkiosäännöksi on erillisenä liitteenä. Poistetut kohdat on merkitty yliviivauksin ja lisätyt kohdat on merkitty punaisella huomiovärillä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen
Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaisen esityksen Kuhmoisten kunnan luottamushenkilöiden palkkiosäännöksi valtuustokaudelle 2025–2029.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |