Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 115


 

Lakeland Villages -jatkohankkeen kuntarahoituksesta päättäminen

 

Kunnanhallitus 19.05.2025 § 115  

91/14.02/2025  

 

 

Valmistelija Elinvoima-asiantuntija, puh. 040 685 1932

 

 Hankkeen toiminta-alueena ovat Kangasalan kaupunki, Kuhmoisten ja Pälkäneen kunnat. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa matkailuyritysten sopeutumiskykyä kehittämällä uusia ratkaisuja ja toimintamalleja. Lisäksi hankkeen aikana suunnitellaan ja jalkautetaan verkostomainen toimintamalli, joka tukee matkailuyritysten joustavuutta, yhteistyötä ja pitkäjänteistä kehitystä. Toimintamallista tehdään monistettava, jotta sitä voidaan hyödyntää myös muilla alueilla ja eri matkailutoimijoiden keskuudessa.

 

 Hankkeessa tarjotaan matkailuyrittäjille käytännön tukea ja koulutusta uusien ansaintamallien, digitalisaation ja kestävän liiketoiminnan teemoissa. Lisäksi pilotoidaan yhteistyö- ja toimintamalleja, jotka tehostavat resurssien jakamista ja palveluiden yhteiskehittämistä. Kansainvälinen matkailu ja kestävän kehityksen periaatteet huomioidaan kaikilla tasoilla. Verkostomainen toimintamalli tarjoaa matkailuyrittäjille konkreettisia työkaluja kansainvälistymiseen ja kestävän kasvun saavuttamiseen. Hankkeen hakijana toimii Business Kangasala Oy ja yhteistyö- /osatoteuttajina Pälkäneen kunta ja Kuhmoisten kunta.

 

 Hankkeen tiedot

 

 Hankkeen nimi: Lakeland Villages – Konsepti tulevaisuuden matkailuverkostoista

 

 Kesto: 1.1.2026–31.12.2027

 

 Rahoitus: Pirkanmaan liitto – AIKO-rahoitus ja kuntien omarahoitusosuus

 

 Hankkeen tavoitteet: Hankkeen tarkoitus on luoda matkailuyrittäjien Lakeland Villages -ekosysteemimalli, joka kattaa ympärivuotisen ja laadukkaan matkailutuotannon eri osaalueet. Tavoitteita ovat yrittäjyyden murroksessa tukeminen, kestävän matkailun edistäminen, muutosjoustavan palvelutarjonnan kehittäminen ja alueen kansainvälisen vetovoiman lisääminen. Hankkeeseen palkataan projektipäällikkö, joka toimii kaikkien kuntien alueella. Hakijaorganisaatio toimii työnantajana.

 

 Rahoitussuunnitelma ja kustannusten jakoperusteet: Business Kangasala Oy on hakenut rahoitusta Pirkanmaan liiton AIKO-rahoitusta, kokonaiskustannusarvio on 157 190 euroa. Kuntien omarahoitusosuus on 20 % hankkeen kustannusarviosta, joka jaetaan hankkeeseen osallistuvien kuntien kesken tasan. Hankkeen toteutuessa Kuhmoisten kunnan omarahoitusosuus koko hankeajalta on 10 479 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Lakeland Villages – Konsepti tulevaisuuden matkailuverkostoista -hankkeeseen enintään 10 479 euron suuruisen kuntarahaosuuden, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.