RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 1 | Tuloslaskentajärjestelmän raportit |
![]() |
Liite 2 | Ilmoitus / Kuntavaalien 2025 tulos |
Vuoden 2025 kuntavaalien tuloksen vahvistaminen
Keskusvaalilautakunta 16.04.2025 § 32
185/00.00.00/2024
Vaalilain 90 §:n mukaan, jos äänimäärät tai vertausluvut ovat yhtä suuret, niiden keskinäinen järjestys ratkaistaan arpomalla.
Vaalilain 91 §:n mukaan vaalien tuloksen määräämiseksi kuntavaaleissa kirjoitetaan kaikkien ehdokkaiden nimet heidän vertauslukujensa suuruuden mukaiseen järjestykseen ja kunkin ehdokkaan nimen kohdalle merkitään hänen vertauslukunsa. Tästä nimisarjasta valitaan sarjan alusta alkaen niin monta ehdokasta kuin on valittava kunnassa valtuutettuja.
Vaalilain 93 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 §:ssä säädetään. Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kunnallisvaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Vaalilain 98 §:n mukaan, kun vaalien tulos on vahvistettu, tuloksen vahvistavan viranomaisen on pöytäkirjassa mainittava sekä valitut henkilöt että ne, jotka on valittu varavaltuutetuiksi. Kukin valittu merkitään pöytäkirjaan ilmoittamalla hänen nimensä ja arvonsa, ammattinsa tai toimensa samoin kuin hänen saamansa vertausluku ja äänimäärä.
Ehdotus Keskusvaalilautakunta suorittaa mahdolliset arvonnat ja vahvistaa kuntavaalien 2025 tuloksen.
Päätös Keskusvaalilautakunta suoritti seuraavat arvonnat:
Sama äänimäärä (arvottu järjestys)
Kansallinen Kokoomus r.p. (KOK + KD)
14 Malin Kimmo 42
13 Lehtonen Ville 42
18 Pitkäranta Pekka 28
11 Järvinen Lilja 28
19 Silvan Pirjo 13
23 Ojala Risto 13 (KD)
Avoin Kuhmoinen yhteislista
40 Nurminen Pasi 7
39 Luumi Juhani 7
Todettiin, että ehdokkaita, joilla on sama vertausluku ei ollut.
Keskusvaalilautakunta vahvisti kuntavaalien 2025 tuloksen.
Valituiksi tulivat seuraavat:
| nimi arvo, ammatti, toimi | ääni-määrä | vertaus- luku | ryhmä |
1. | Peltonen Johanna hoivayrittäjä, sairaanhoitaja | 121 | 547,000 | KOK |
2. | Paajanen Kari yrittäjä | 83 | 273,500 | KOK |
3. | Hattunen Kati yrittäjä | 64 | 224,000 | SDP |
4. | Rantala Jarmo insinööri (AMK) | 61 | 211,000 | KESK |
5. | Malin Kimmo OTT, yliopiston lehtori | 42 | 182,333 | KOK |
6. | Lehtonen Ville puutavara-autonkuljettaja | 42 | 136,750 | KOK |
7. | Puukila Osmo pelastaja-ensihoitaja, sukelluskouluttaja | 50 | 124,000 | AKu |
8. | Sarvala Silmu siivooja, myyjä | 49 | 112,000 | SDP |
9. | Simola Juha yrittäjä | 32 | 109,400 | KOK |
10. | Liehu Markku yrittäjä | 50 | 105,500 | KESK |
11. | Helaakoski Leila agronomi | 29 | 91,167 | KOK |
12. | Pitkäranta Pekka insinööri | 28 | 78,143 | KOK |
13. | Hagström Jaana professori, erikoishammaslääkäri | 42 | 74,667 | SDP |
14. | Huusko Ilmari opiskelija | 32 | 70,333 | KESK |
15. | Järvinen Lilja lossinkuljettaja | 28 | 68,375 | KOK |
16. | Kotajärvi Tenho tietoliikenneasentaja, eläkeläinen | 19 | 64,000 | PS |
17. | Brander-Keskinen Liisa toimintaterapeutti, tekstiilitaiteilija | 21 | 62,000 | AKu |
18. | Säynätjoki Ilkka maanviljelijä | 23 | 60,778 | KOK |
19. | Salmi Ulla lastenhoitaja, eläkeläinen | 37 | 56,000 | SDP |
20. | Ikonen Eero insinööri, MBA | 22 | 54,700 | KOK |
21. | Hellstén Henna taloussihteeri | 30 | 52,750 | KESK |
Kuntalain mukaisesti valtuutettujen varajäsenet ryhmittäin ovat seuraavat:
Perussuomalaiset r.p.
1. | Pekanpalo Sami yhdistelmäajoneuvonkuljettaja | 17 | 32,000 |
2. | Ampuja Ari kokki, eläkeläinen | 15 | 21,333 |
Kansallinen Kokoomus r.p. ja Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. (vaaliliitto)
1. | Järvinen Heljä sairaanhoitaja, diabeteshoitaja | 17 | 49,727 |
2. | Sormunen Timo KLT, LKV kaupanvahvistaja | 16 | 45,583 |
3. | Häkkinen Erkki evp. kapteeni, eläkeläinen | 15 | 42,077 |
4. | Silvan Pirjo tradenomi | 13 | 39,071 |
5. | Ojala Risto teologian maist., yhteiskuntatiet. maist. | 13 | 36,467 |
6. | Lehtonen Johanna yrittäjä | 11 | 34,188 |
7. | Pasinen Henri metsätalousyrittäjä | 7 | 32,176 |
8. | Carlson Vesa-Pekka konepuuseppä, luottamusmies | 5 | 30,389 |
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
1. | Launonen Kari yrittäjä | 24 | 44,800 |
2. | Konttila Manu muoviputken valmistaja | 8 | 37,333 |
Suomen Keskusta r.p.
1. | Lahnalahti Satu lastenhoitaja | 25 | 42,200 |
2. | Taponen Keijo yrittäjä | 13 | 35,167 |
Avoin Kuhmoinen yhteislista
1. | Liivenkorkee Sanna kirjanpitäjä, lähihoitaja | 20 | 41,333 |
2. | Keskinen Sampo yrittäjä | 19 | 31,000 |
Pöytäkirjan liitteenä olevista raporteista ilmenee kaikki ehdokkaat vertausluvuittain.
Vaaleissa annettiin ääniä seuraavasti:
| Ennakko- äänestys | Vaalipäivän äänestys | Yhteensä |
Hyväksytyt äänet | 707 | 463 | 1170 |
Mitättömät äänet | 9 | 5 | 14 |
Yhteensä | 716 | 468 | 1184 |
Puolueet ovat saaneet lopullisesti seuraavat äänimäärät:
Perussuomalaiset r.p. | 64 |
Kansallinen Kokoomus r.p. | 534 |
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. | 13 |
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. | 224 |
Suomen Keskusta r.p. | 211 |
Avoin Kuhmoinen yhteislista | 124 |
Pöytäkirjan liitteenä ovat tuloslaskentajärjestelmästä saadut tulosteet (raportit), liite 1.
Keskusvaalilautakunta päätti julkaista vaalien tuloksen julkaisemalla pöytäkirjan valitusosoituksineen kunnan verkkosivuilla seitsemän päivän ajan.
Keskusvaalilautakunta päätti julkaista liitteen 2 mukaisen kuulutuksen ja antaa sen valtuustolle tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |