RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuntavaalien tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen
Keskusvaalilautakunta 16.04.2025 § 31
185/00.00.00/2024
Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen keskiviikkona 16.4.2025 viimeistään klo 18.00 aloitettavassa kokouksessaan. Tässä kokouksessa suoritetaan myös tarvittaessa vaalilain 90 §:n mukaiset arvonnat.
Keskusvaalilautakunta vahvistaa
- ne äänimäärät ja vertausluvut, jotka kukin ehdokas on saanut,
- mahdolliset arvontojen tulokset,
- mitättömien äänten määrän ja
- äänten kokonaismäärän (hyväksytyt äänet yhteensä + mitättömät äänet).
Pöytäkirjaan on merkittävä näin vahvistetut äänimäärät ja vertausluvut sekä lisäksi kunkin valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi valitun nimi sekä arvo, ammatti tai toimi.
Keskusvaalilautakunnan on viipymättä annettava tieto vaalien tuloksesta oikeusministeriölle. Tämä tapahtuu siten, että keskusvaalilautakunta tallentaa tarkastuslaskennan tuloksen vaalitietojärjestelmän laskentajärjestelmään ja kuittaa tallennuksen valmiiksi.
Lisäksi keskusvaalilautakunnan on viipymättä
- julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle seitsemän päivän ajaksi. Jos ilmoitustaulua ei ole, pöytäkirja valitusosoituksineen julkaistaan kunnan verkkosivuilla; ja
- annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi.
Keskusvaalilautakunnan on otettava tuloslaskentajärjestelmästä pöytäkirjan liitteiksi ainakin seuraavat tulosteet (raportit):
- KT 10 Äänestysaktiivisuus kunnassa
- KT 11 Äänestysaktiivisuus sukupuolen mukaan äänestysalueittain
- KT 20 Ehdokkaiden äänet äänestysalueittain
- KT 21 Ehdokkaiden äänet, koko kunta
- KT 23 Ehdokkaat vertausluvuittain
- KT 26 Valitut ja varamiehet vertausluvuittain
- KT 29 Ryhmittäin ehdokkaiden äänet
- KT 32 Ryhmien kannatus ja muutos edellisistä vaaleista
- KT 90 Mitättömät äänestysliput perusteittain
Vaalilain 93 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten, kun kuntalain 17 §:ssä säädetään.
Kuntalain 17 §:ssä todetaan, että valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Vaalilain 93 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Ehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee asiat tietoonsa saatetuksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |