Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 71



 

Perusopetuksen tuntijaon muutos 1.8.2025

 

Sivistyslautakunta 10.12.2024 § 71  

168/12.00.02/2024  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja, puh. 040 1822402

 

Valtioneuvosto on antanut 30.5.2024 asetuksen 286/2024 perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen (422/2012) 6 §:n muuttamisesta. Perusopetuksen vähimmäistuntimäärää lisätään kolmella vuosiviikkotunnilla laajentamatta opetussuunnitelmaa.

 

Tuntijakoasetuksen muutoksella tavoitellaan lisätunteja erityisesti alakoulun vuosiluokille luku-, kirjoitus- ja laskutaidon opettamiseen. Vuosiluokilla 1-2 oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus opetusta ja matematiikan opetusta lisättiin yhdellä vuosiviikkotunnilla. Lisäksi vuosiluokille 3-6 lisättiin yksi vuosiviikkotunti äidinkieli ja kirjallisuus -oppiainetta.

 

Tuntijakoasetuksen ja perusopetusasetuksen muutokset tulevat voimaan 1.8.2025. Täysimääräisesti lisätunneista hyötyvät ne oppilaat, jotka aloittavat perusopetuksen ensimmäisellä vuosiluokalla tuntijakoasetukseen sisältyvien muutosten voimaan tullessa 1.8.2025. Tuntijakoasetuksen muutokseen sisältyy siirtymäsäännöksiä niiden oppilaiden osalta, jotka ovat aloittaneet peruskoulunsa asetuksen voimaan tuloa aiempina vuosina.

 

Tuntijako kertoo montako tuntia kutakin ainetta opetetaan kullakin luokalla viikossa. Yksi tunti viikossa (eli vuosiviikkotunti) tarkoittaa lukuvuoden aikana 38 oppituntia.Vuosiviikkotuntien tarkemmasta kohdentamisesta päätetään paikallisesti.

 

Jämsän ja Kuhmoisten opetustoimien yhteinen OPS-ohjausryhmä on käsitellyt asiaa kokouksessaan 12.9.2024. Yhtenäiskoulun rehtori on käsitellyt Kuhmoisten tuntijakoa opettajainkokouksessa 8.10.2024 ja esittää perusopetuksen tuntijakoa muutettavaksi 1.8.2025 alkaen liitteenä olevan taulukon mukaisesti 232 vuosiviikkotuntiin, (valtakunnallinen minimi on 228 vvt).

 

Esityksen mukaan Kuhmoisten kunnan tuntijakoa muutetaan siten, että vuosiluokille 2 ja 3 lisätään kumpaisellekin äidinkieltä 1 vvt ja matematiikkaan 1vvt ensimmäiselle luokalle. Yhtenäiskoulussa on  panostettu taito- ja taideaineisiin valtakunnallista minimiä enemmän, joten kokonaistuntimäärä on 4 vvt minimiä enemmän.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho

 

Ehdotus Sivistyslautakunta päättää Kuhmoisten yhtenäiskoulun tuntijaon 1.8.2025 alkaen liitteenä olevan esityksen mukaisesti.

 

Päätös Päätettiin ehdotuksen mukaan.