Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 121


Liite 1 Kuntalaisaloite tuulivoiman kaavoitusperiaatteista 12.6.2024

 

Kuntalaisaloite koskien tuulivoiman kaavoitusperiaatteita

 

Kunnanhallitus 19.08.2024 § 121  

120/10.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

 Kuntaan on jätetty 26.6.2024 kuntalain 23 §:n mukainen kuntalaisaloite koskien tuulivoiman kaavoitusperiaatteita. Aloitteen on allekirjoittanut yhteensä 357 henkilöä, joista 170 on kunnan asukkaita, loput toisella paikkakunnalla asuvia, joilla on joko kiinteistöomistusta tai muu side Kuhmoisiin.

 

 Aloitteena esitetään, että Kuhmoisten kunnan

 

  1. tulisi asettaa ennakollinen vähintään kolmen kilometrin etäisyysraja tuulivoimalan ja lähimmän vakituisesti tai vapaa-ajan asuntona käytettävään rakennukseen.

 

  1. tulisi ennakollisesti linjata, että tuulivoimaloiden rakentumista ohjaavaa kunnan päätösvaltaan kuuluvaa kaavaa ei tulla hyväksymään Päijänteen tai muun luonto-, virkistys- ja maisema-arvoltaan merkittävän vesistön läheisyyteen.

 

  1. tulisi velvoittaa tuulivoimayhtiötä varaamaan tuulivoimaloiden purkurahastoon myös tuulivoimaloiden perustusten purkamiskustannuksiin ja alueen ennallistamiseen riittävät määrärahat. Vakuuden tulee olla suomalaisen vakavaraisen luotto-, vakuutus- tai muun rahoituslaitoksen myöntämä.

 

 Aloite perusteluineen on liitteenä 1.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Päätösehdotus tehdään kokouksessa.

 

Päätös Keskustelun tuloksena kunnanjohtaja laati seuraavan päätösehdotuksen: Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi ja päättää lähettää aloitteen maankäyttöjaostolle valmisteltavaksi. Kunnanhallitus pyytää maankäyttöjaostoa laatimaan asiassa kunnanhallitukselle esityksen tiistaihin 10.9.2024 mennessä.
 
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.