RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 119
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2024
Kunnanhallitus 19.08.2024 § 119
161/00.01.03/2022
Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 22.5.2017 § 30 hyväksynyt Kuhmoisten kunnan konserniohjeen. Kohdan 7.3 mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen tai sitä vastaavan toimielimen on annettava kunnanhallitukselle kuntakonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja sen toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot (kuntalaki 410/2015).
Osavuosikatsaus annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle tiedoksi vähintään kolme kertaa vuodessa.
Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n osavuosikatsaus ajalta 1.1. -30.6.2024 on erillisenä liitteenä
Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen
Ehdotus Kunnanhallitus antaa Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2024 valtuustolle tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |