RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 125
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Kunnanhallitus 19.08.2024 § 125
Asia on otettava käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa tiedoksisaamisesta. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa seuraavia asioita:
- lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita eikä
- yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.
Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjat:
- | tekninen lautakunta 12.8.2024 |
- | viranhaltijapäätökset: - kunnanjohtaja: 7: Pop up -kojujen ohjeiden hyväksyminen - hallintojohtaja: 8: Maankäyttösopimuksen siirto |
Ehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä päätökset tiedoksi ja toteaa, että otto-oikeutta ei käytetä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |