Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 104



 

Kuhmoisten kuntastrategian 2022-2035 toimeenpano-ohjelma

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 104  

106/00.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja, puh. 040 718 5959

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi 19.9.2022 § 39 Kuhmoisten kuntastrategian vuosille 2022-2035.

 

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.

 

Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja

-suunnitelman laatimisessa säädetään 110 §:ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.

 

Kunnan toimintaa johdetaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa.

 

Kunnan eri toimialat laativat strategian toimeenpano-ohjelman. Strategian tavoitteita toteuttavat toimenpiteet viedään vuosittain talousarvioon ja niiden toteutumisesta raportoidaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä. Samassa yhteydessä arvioidaan strategian toteutumista laajennetussa johtoryhmässä. Tarkastuslautakunta arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet.

 

Strategiaa toteutetaan myös muilla ohjelmilla ja suunnitelmilla, kuten elinvoimaohjelmalla ja hyvinvointisuunnitelmalla.

 

Kuhmoisten kuntastrategian 2022-2035 toimeenpano-ohjelma on erillisenä liitteenä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus merkitsee Kuhmoisten kuntastrategian 2022-2035 toimeenpano-ohjelman tietoonsa saatetuksi ja antaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.