Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 103


 

Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaoston jäsenen valinta

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 103  

212/00.04.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja, puh. 040 718 5959

 

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirretään valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille ja kuntien muodostamille yhteistoiminta-alueille 1.1.2025. Tampereen kaupungin, Kangasalan kaupungin, Lempäälän kunnan, Nokian kaupungin, Oriveden kaupungin, Pirkkalan kunnan, Vesilahden kunnan, Ylöjärven kaupungin, Akaan kaupungin, Juupajoen kunnan, Kuhmoisten kunnan, Pälkäneen kunnan, Ruoveden kunnan, Urjalan kunnan ja Virtain kaupungin valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen yhteisestä toimielimestä julkisten työvoimapalveluiden viranomaistehtävien hoitamisessa. Valkeakosken kaupungin vastuu työvoimapalveluiden järjestämisestä ja muista työvoimaviranomaiselle säädetyistä tehtävistä on siirretty Tampereen kaupungille valtioneuvoston päätöksellä 22.2.2024.

 

Tampereen kaupunki toimii kuntalain (410/2015) 51 §:n mukaisena vastuukuntana. Kuntalain mukaisena yhteisenä toimielimenä toimii Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaosto.

 

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti 22.4.2024 hallintosäännön muutoksessaan työllisyysjaoston muodostamisesta. Jaosto käyttää vuonna 2024 päätösvaltaa kuntalain, yhteistoimintasopimuksen ja Tampereen kaupungin hallintosäännön mukaisesti muissa kuin julkisten työvoimapalveluiden viranomaistehtäviä koskevissa asioissa.

 

Yhteistoimintasopimuksen mukaisesti jaostossa on 17 jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet:

- Tampereen elinvoima- ja osaamislautakunta valitsee 8 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen.

- Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Pirkkala, Lempäälä ja Valkeakoski valitsevat 6 jäsentä, eli kukin valitsee yhden jäsenen.

- Akaa, Orivesi, Virrat, Pälkäne, Urjala, Vesilahti, Ruovesi, Kuhmoinen ja Juupajoki valitsevat 3 jäsentä sopimallaan tavalla.

 

Edellä todettujen jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet (9 varajäsentä) valitaan erikseen sovittavalla tavalla kuitenkin siten, että ensiksi 6 varajäsentä valitaan niiden kuntien edustajista, joilla ei valintakerralla ole varsinaista jäsentä toimielimessä.

 

Jäsenen tai varajäsenen nimeämän kunnan on ilmoitettava uusi jäsen Tampereen kaupungille viimeistään kuukausi ennen jäsenen toimikauden alkamista.

 

Tampereen elinvoima- ja osaamislautakunta päättää työllisyysjaoston tamperelaisten jäsenten ja varajäsenten osalta toimielimen kokoonpanosta viimeistään kesäkuun 2024 kokouksessaan. Jaoston toiminta käynnistyy elo-syyskuussa 2024. Lautakunnan alaisen jaoston toimikausi on asettamansa lautakunnan toimikauden pituinen. Elinvoima- ja osaamislautakunnan alaisen jaoston ensimmäinen toimikausi alkaa elo-syyskuussa 2024 ja päättyy 31.5.2025.

 

Kunnan tulee tarkastaa jaoston kokoonpano oman edustajan/edustajien osalta, selvittää paikkajako muiden kuntien kanssa sovitun käytännön mukaan ottaen huomioon puoluejaon ja tasa-arvolain vaatimukset ja suorittaa tarvittaessa valinta työllisyysjaostoon.

 

Pirkanmaan puolueiden piirijärjestöjen kokouksen hyväksymän työllisyysjaoston kokoonpanon mukaan Kuhmoisten kunnan tulee nimetä työllisyysjaostoon yksi varajäsen. Jäsenen sukupuolella ei ole väliä. Piirijärjestöjen päätöksen mukaan Kuhmoisten edustajan paikka kuuluu Kansalliselle Kokoomukselle.

 

Kuntalain 74 §:n säännökset vaalikelpoisuudesta:

 

Lautakuntaan on vaalikelpoinen henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan

1. asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö,

2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa,

3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Kuntalain 70 §:n 1 mom:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.

Kuntalain kommentaarin (Harjula-Prättälä 2015) mukaan laissa ei säädetä suostumuksen muodosta, joten vapaamuotoinenkin suostumus on riittävä. Kuntalain 70 §:n 2 mom:n mukaan luottamushenkilön tai henkilön, joka on ehdolla muuhun luottamustoimeen kuin valtuutetuksi, on valtuuston tai asianomaisen toimielimen pyynnöstä esitettävä selvitys seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen vaalikelpoisuutensa arvioinnissa.

 

Tasa-arvolain soveltaminen

 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986)

4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee kunnanvaltuustoja lukuun ottamatta olla sekä naisia että miehiä vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto valitsee Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaostoon yhden varajäsenen toimikauden loppuun 31.5.2025 saakka.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.