Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 262


Liite 1 Ympäristösihteerin viran hakijat

 

Ympäristösihteerin viran täyttäminen

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 262  

265/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja, puh. 040 718 5959

 

 Kunnanhallitus päätti 23.10.2023 § 227 myöntää ympäristösihteerin virkaan täyttöluvan 1.11.2023 lukien. Viran tehtäväkohtainen palkka on 3.100 euroa kuukaudessa. Virka julistettiin haettavaksi mahdollisimman pian. Kunnanhallitus nimesi virantäyttöä valmistelevaan työryhmään seuraavat henkilöt: kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Silmu Sarvala ja hallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen.

 

 Ensimmäisen hakukierroksen jälkeen 27.10. - 16.11.2023 (20 hakijaa) valintaryhmä päätti suorittaa toisen hakukierroksen 16.11. - 3.12.2023 (12 hakijaa). Ensimmäisellä hakukierroksella hakeneet otettiin toisen kierroksen haussa huomioon. Hakuaikoina saapui yhteensä 32 hakemusta.

 

 Valintaryhmä tuli 4.12.2023 yksimielisesti siihen tulokseen, että kaikista hakijoista arvioituna koulutuksen ja työkokemuksen, sekä kunnallisen työkokemuksen ja julkisen päätöksenteon tuntemuksen perusteella, haastatteluun kutsuttiin Nenonen Sami, Ilo Timo, Oikari Sanna ja Nevalainen Milla.

 

 Ympäristösihteerin tehtävät koostuvat mm. ympäristönsuojelulainsäädännön ja maa-aineslain mukaisista lupa-, hakemus-, rekisteröinti- ja ilmoitusasioista sekä edellä mainittuihin liittyvästä valmistelusta, valvonnasta ja luparekisterien hoidosta. Tehtäviin lukeutuvat myös jätelain, vesihuoltolain, vesilain, maastoliikennelain ja vesiliikennelain mukaiset lupa-, seuranta- ja valvontatehtävät. Ympäristön tilan seuranta ja ympäristönsuojelun edistäminen ovat keskeinen osa ympäristösihteerin tehtävää. Ympäristösihteerin työtehtäviin kuuluu myös jätehuollon palveluneuvontaan liittyviä työtehtäviä. Tehtävään sisältyvät myös jätehuollon laskujen maksuunpano- ja liittymisvelvoitteen seuranta, rekisterien ylläpito ja ilmoitusten vastaanotto, sekä jätehuoltomääräykset ja niiden valvonta.

 

 Viran kelpoisuusehtoina on soveltuva korkeakoulu-, ammattikorkeakoulu- tai opistotasoinen tutkinto ja kokemusta ympäristöhallinnon tehtävistä. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä sosiaalisia taitoja, hyvää yhteistyökykyä ja hyvää suomen kielen taitoa. Edellytämme viran hoitajalta myös asiakaspalvelukokemusta, ajantasaisia it-taitoja ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Tehtävä edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.

 

 Viran palkkaus määräytyy kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan (TS). Ympäristösihteerin tehtäväkohtainen palkka on 3.100 euroa kuukaudessa. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen virkasuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

 

 Haastattelut pidettiin 11.12.2023 ja valintaryhmä piti kokouksen 12.12.2023. Valintaryhmä arvioi jokaisen haastatellun. Haastattelu pisteytettiin ja parhaan tuloksen, ja näin ollen soveltuvin virkaan, on Nevalainen Milla ja toiseksi soveltuvin on Ilo Timo.

 

 Valintaryhmä tuli yksimielisesti siihen tulokseen, että haastattelun perusteella soveltuvin ympäristösihteerin virkaan on Nevalainen Milla ja varalle Ilo Timo.

 

 Yhteenveto tehtävää hakeneista henkilöistä on liitteenä 1.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää, että ympäristösihteerin virkaan valitaan työryhmän esitykseen perustuen ympäristöteknologian insinööri Milla Nevalainen Jyväskylästä. Hänen kieltäytymisensä varalle valitaan filosofian tohtori Timo Ilo Joensuusta. Viran tehtäväkohtainen palkka on 3.100 euroa kuukaudessa. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

 

Päätös Kunnanjohtaja teki keskustelun tuloksena seuraavan, muutetun päätösehdotuksen:
 
Kunnanhallitus päättää, että ympäristösihteerin virkaan valitaan työryhmän esitykseen perustuen ympäristöteknologian insinööri Milla Nevalainen Jyväskylästä. Hänen kieltäytymisensä varalle valitaan hallintotieteiden maisteri Sami Nenonen Helsingistä. Viran tehtäväkohtainen palkka on 3.100 euroa kuukaudessa. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.