Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 276


 

Vuoden 2024 aikana syntyvien vauvojen muistaminen

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 276  

172/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

Kunta on vuodesta 1992 lähtien muistanut uusia kuntalaisia kunnanhallituksen vuosittaisten päätösten edellyttämin tavoin.

 

Vuonna 2023 uusia kuhmoislaisia on muistettu 1.000 euron vauvarahalla, 500 euron rahalahjoituksella heidän täyttäessään 3 vuotta ja 500 euron rahalahjoituksella heidän täyttäessään 6 vuotta edellyttäen, että kotipaikka on tämän ajan ollut Kuhmoinen. Lisäksi vuonna 2023 syntyviä vauvoja on muistettu tuotelahjalla, joka on Sanna Ruokolan suunnittelema, RUOKO desing -brändin lastenpenkki.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää muistaa vuonna 2024 syntyviä kuhmoislaisia vauvoja samalla tavalla kuin vuonna 2023.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.