Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 267


 

Kuhmoisten Vapaaehtoinen Palokunta ry:n rahoitushakemus

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 267  

3/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

Kuhmoisten Vapaaehtoinen Palokunta ry on 24.11.2023 lähettänyt seuraavan rahoitushakemuksen:

 

"Kuhmoisten Vapaaehtoinen Palokunta ry (myöhemmin VPK) hakee kunnan avustusta varallaolojärjestelmän ylläpitämiseksi vuodelle 2024.

 

Kuhmoisten VPK toimii  Pirkanmaan hyvinvointialueen / Pirkanmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana ja vastaa ensisijaisesti alueen pelastus- ja ensivastehälytyksiin. Varallaolojärjestelmä turvaa pelastus- ja ensivastetoiminnan palvelutason säilymistä.

 

Käytännössä varallaolojärjestelmä toteutetaan siten, että yhdelle VPK:n hälytysryhmään kuuluvalle henkilölle maksetaan palkasta

30 %:n suuruista varallaolokorvausta virka-ajan ulkopuolisilta tunneilta, jolla turvataan nopeita vasteaikoja hälytysten sattuessa.

 

Laskelma varallaolon kustannuksista

 

Keskimääräinen varallaolokorvaus/h: 3,8 €

Yleinen kerroin työnantajakulujen kattamiseen: 1,6

Varallaolotuntien kertymä vuodessa: 5724 h

(arkipäivät 253 kpl x 12 h = 3036 h)

(viikonloput 104 kpl x 24 h = 2496 h)

(arkipyhät 8 kpl x 24 h = 192 h)

 

Laskelman mukaiset varallaolon kustannukset yhteensä: 3,8 € x 1,6 x 5724 h = 34802 €/vuosi.

 

Laskelman mukaisesti Kuhmoisten VPK hakee Kuhmoisten kunnalta 34800 euron suuruista avustusta pelastus- ja ensivastetoiminnan varallaolojärjestelmän ylläpitämiseksi vuonna 2024."

 

Talousarvion 2024 kohtaan "Kunnanhallitus / Avustukset" on varattu avustukselle tarvittava määräraha.                               

 

Pj:n ehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kuhmoisten Vapaaehtoinen Palokunta ry:n rahoitushakemuksen vuodelle 2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen totesi itsenä yhteisöjääviksi ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.