Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 233



 

Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt oy:n osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2023

 

Kunnanhallitus 20.11.2023 § 233  

161/00.01.03/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 22.5.2017 § 30 hyväksynyt Kuhmoisten kunnan konserniohjeen. Kohdan 7.3 mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen tai sitä vastaavan toimielimen on annettava kunnanhallitukselle kuntakonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja sen toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot (kuntalaki 410/2015).

 

 Osavuosikatsaus annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle tiedoksi vähintään kolme kertaa vuodessa.

 

 Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt oy:n osavuosikatsaus ajalta 1.1. - 30.9.2023 on erillisenä liitteenä

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus antaa Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt oy:n osavuosikatsauksen ajalta 1.1. - 30.9.2023 valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.