Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 240


 

Presidentinvaali ja europarlamenttivaalit 2024 / Ulkomainonta

 

Kunnanhallitus 20.11.2023 § 240  

249/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

Presidentivaalin ulkomainonta suositetaan aloitettavaksi niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 10.1.2024 alkaen, europarlamenttivaalien 22.5.2024 alkaen. Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisestä. Kunnallinen vaalimainontakäytäntö on perustunut kuntien keskusjärjestöjen suositukseen ja sitä on noudatettu 1970-luvulta lähtien.

 

Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, ettei vaalimainoksia sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden läheisyyteen siten, että niiden voidaan katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon tai sen sisäänkäyntiin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää

1. että presidentinvaalin ulkomainonta voidaan aloittaa 10.1.2024, europarlamenttivaalien 22.5.2024,

2. hyväksyä vaalimainospaikoiksi Kuntalan ympäristön ja nykyisen linja-autoaseman ympäristön edellyttäen, että siihen saadaan maanomistajan lupa,

3. että julistemainonta sallitaan vain kunnan toimesta asetetuissa telineissä niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräämisvallassa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.