Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 224


 

Jätehuollon palveluneuvojan toimen perustaminen ja täyttölupa

 

Kunnanhallitus 23.10.2023 § 224  

261/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

 Vuonna 2022 jätehuollon palveluneuvojan tehtävät yhdistettiin ympäristösihteerin virkaan. Jätehuollon tehtävät muodostavat 50 % ympäristösihteerin virkaan kuuluvista tehtävistä.

 

 Jätehuollon tehtäviin kohdistettu 0,5 htv:n resurssi on osoittautunut kuitenkin liian vähäiseksi ja tekninen johtaja rekrytoi jätehuollon toimistotehtäviin määräaikaisen toimistotyöntekijän ajalle 20.2.2023 - 31.12.2023, 50 %:n työajalla. Tämäkin resurssi osoittautui liian vähäiseksi ja tehtävä muutettiin täysiaikaiseksi heinäkuussa 2023

.

 Jätehuoltoon kohdistettu resurssi on tällä hetkellä 1,5 htv.

 

 Jätelaki velvoitteineen on sisällöltään laaja ja tämän lisäksi jätehuoltoon kohdistuu paineita myös EU:n tasolta. Jätehuolto on jatkuvassa muutoksessa. Kunnan vastuulla on koko jäteketju eli tuotetun jätteen matka asukkaalta jätteenkäsittelylaitokseen. Kunnan vastuulla on huomattavan paljon kotitalouksille tarkoitettuja aluekeräyspisteitä, risunkaatopaikka ja jäteasema. Lajitellulle jätteelle eli eri jätejakeille on tulossa tarkat, mitattavat laatuvaatimukset, ja huonosti lajitellusta jätteestä voi seurata sanktioita. Jätteen laatu on viime kädessä jätehuoltolaitoksen (kunnan) vastuulla. Jätehuollon laskutus- ja asiakaspalvelutehtävät, neuvonta ja rekisterien ylläpito, ohjeistusten ja suunnitelmien laadinta vaativat riittävän resurssoinnin.

 

 Jätehuollon toimistotyöntekijän määräaikainen työsuhde päättyy 31.12.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää perustaa jätehuollon palveluneuvojan toimen ja myöntää tekniselle toimelle luvan toimen kokoaikaiseen ja vakituiseen täyttämiseen 1.1.2024 lukien. Toimi on voimassa niin kauan, kun jätehuolto on kunnan vastuulla ja omana toimintana.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.