Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 200


 

Kunnanhallituksen 30.6.2014 § 171 päätöksen purkaminen

 

Kunnanhallitus 02.10.2023 § 200  

247/14.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja, puh. 040 718 5959

 

Kunnanhallitus on tehnyt 30.6.2014 § 171 päätöksen, jonka mukaan kunta asentaa kus­tan­nuk­sel­laan laajakaistan kaapelisuojaputket Ko­kon­nie­men­tiel­le, Toritielle sekä muille kirkonkylän alueen perusparannuksen piiriin tu­le­vil­le teille.

 

Laajakaistahankkeen selvitystyöryhmä keskusteli kokouksessaan 27.5.2014 laajakaistahankkeen kaupallisen alueen rakentamiseen valmistautumisesta. Selvitystyöryhmän mielestä kaupallisen alueen tulevissa tie- ja katuremonteissa on tarkoituksenmukaista asentaa laajakaistan kaapelisuojaputket valmiiksi. Tällä toimenpiteellä minimoidaan juuri kunnostettujen teiden uudelleen avaaminen laajakaistaverkon rakentamisen yhteydessä sekä saadaan säästöjä laajakaistan tulevissa rakentamisaikaisissa kustannuksissa. Selvitystyöryhmä esitti kunnanhallitukselle, että kunta asentaa kustannuksellaan laajakaistan kaapelisuojaputket Kokonniementielle ja Toritielle sekä muille laajakaistahankeen kaupallisen alueen perusparannuksen piiriin tuleville teille.

 

Kunnanhallituksen päätös 30.6.2014 § 171 on laadittu kunnan laajakaistahankkeelle. Hanke on päättynyt sen myötä, kun kunta myi verkkotoiminnan yksityiselle toimijalle. Kyseinen kunnanhallituksen päätös on voimassa toistaiseksi ja nyt tämä päätös tulee todeta päättyneeksi. Kunta ei voi tukea yksityisillä markkinoilla olevia operaattoreita. Kunta jatkaa hyvää yhteistyötä operaattorin kanssa, mutta kunnan rahoitukselle kaapelisuojaputkien asennuksia ei voida tehdä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen päätös 30.6.2014 § 171 ei ole enää voimassa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.