Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 67


 

Haja-asutusalueen jätteenkuljetusurakan jatkaminen optiovuodella

 

Tekninen lautakunta 26.09.2023 § 67  

240/10.03.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja, puh. 0400 490 796

 

Sopimuskausi haja-asutusalueella sijaitsevien alukeräyspisteiden jätteenkuljetuksesta on päättymässä. Urakka on kilpailutettu kesällä 2021. Sopimus jätteenkuljetuksesta on tehty Erkki Salminen Oy:n kanssa 6.9.2021 ajalle 1.10.2021-30.9.2023. Sopimusehtoihin sisältyy 1+1 optiovuotta varsinaisen urakkakauden jälkeen 1.10.2023-30.9.2025. Nykyistä sopimusta jatketaan yhdellä optiovuodella.

 

Sopimustekstin mukaan hinnantarkistukset tehdään urakoitsijan aloitteesta vuosittain, alkaen 1.10.2022. Hinnat sidotaan tilastokeskuksen julkaisemaan kuorma-autoliikenteen kustannusindeksin (2015=100) kokonaisindeksiin. Perusindeksiä, johon tarkistukset tehdään, pidetään vuoden 2021 elokuun indeksiä.

 

Sopimukseen lisätään tarkennus sopijaosapuolista; mikäli jätehuollon järjestämisessä tapahtuu muutoksia, tilaaja voi siirtää sopimuksen toisen tilaajan nimiin.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Hemmo Saartoala

 

Ehdotus Tekninen johtaja ehdottaa, että tekninen lautakunta päättää yllä mainituin ehdoin hyväksyä haja-asutusalueen jätteenkuljetusurakan jatkamisen yhdellä optiovuodella koskien ajanjaksoa 1.10.2023-30.9.2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.