Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 74


 

Päijänteen rantayleiskaavan muutos Pyhänpään alueella, lausunto

 

Tekninen lautakunta 26.09.2023 § 74  

73/10.02.03/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja, puh. 0400 490 796

 

Kuhmoisten kunnanhallitus pyytää 06.10.2023 mennessä lausuntoa kaavahankkeesta. Suunnittelualue sijaitsee Päijänteen länsirannalla Pyhänpään niemen eteläpuolella, noin 20 km etäisyydellä Kuhmoisten keskustasta.

 

Kaavamuutoksen tavoitteena on kolmen rakentamattoman yhteisrantaisen kuivanmaan rakennuspaikan muuttaminen kahdeksi omarantaiseksi rantarakennuspaikaksi. Hanketta on aiemmin viety eteenpäin ranta-asemakaavan muutoksena, jonka hyväksymisen edellytyksenä on taustalla vaikuttavan Päijänteen rantayleiskaavan muuttaminen yhteneväiseksi ranta-asemakaavamuutoksen kanssa.

 

Kaavaan on tehty Pirkanmaan ELY-keskuksen ja maakuntamuseon pyytämät muutokset:

 

"Kaavan yleismääräyksiin lisätään tieto, että alue on osa Päijänteen maakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä.

 

Yleismääräystä täydennetään siten, että se ohjaa myös luonnon ja maiseman ominaispiirteiden säilyttämistä.

 

Tarkistetaan MU-kaavamääräys Ympäristöministeriön Yleiskaavamerkinnät ja -määräykset oppaan mukaisesti Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY) -kaavamääräykseksi."

 

Muutosehdotus kokonaisuudessaan nähtävillä kunnan verkkosivuilla. Linkki aiheistoon:

 

Kaava-aineisto

 

Esittelijä Tekninen johtaja Hemmo Saartoala

 

Ehdotus Teknisellä laitakunnalla ei ole lausuttavaa Pyhänpään ranta-asemakaava muutoksesta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.