Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 121


 

Kunnanhallituksen kokousten aika ja paikka

 

Kunnanhallitus 05.06.2023 § 121  

161/00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

 Hallintosäännön 16 luvun 5 §:ssä todetaan:

 

 "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

 Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

 Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus pitää varsinaiset kokouksensa pääsääntöisesti joka kuukauden ensimmäisenä ja tarvittaessa kolmantena arkimaanantaina alkaen klo 17.00. Mikäli näiksi päiviksi sattuu pyhäpäivä, kokous pidetään seuraavana arkipäivänä. Kokoukset pidetään, mikäli ei toisin päätetä, Kuntalassa valtuustosalissa. Varsinaisten kokousten lisäksi kunnanhallitus pitää iltakouluja tarvittaessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.