Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 135



 

Yhtenäiskoulun erityisopettajan viran täyttölupa

 

Kunnanhallitus 05.06.2023 § 135  

38/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja, puh. 040 182 2402

 

"Perusopetuslain 37 §:n ja lukiolain 57 §:n mukaan opetuksen järjestäjällä pitää olla opetuksen järjestämismuoto huomioon ottaen riittävä määrä opettajan virkoja tai työsopimussuhteisia opettajia. Lisäksi opetuksen järjestäjällä voi olla tuntiopettajia, koulunkäynnin ohjaajia ja muuta henkilöstöä. Tuntien mahdollisesti vähentyessä opetustunnit ohjataan ensisijaisesti viranhaltijoille. Ylijäävät opetustunnit ohjataan tuntiopettajille.

 

Toinen virassa olevista eritysopettajista on irtisanoutunut työstään siten, että hänen palvelussuhteensa viimeinen voimassaolopäivä on 31.7.2023. Ensi lukuvuodelle suunniteltu tuntimäärä ko. virkaan on 25 vvt eli viran tuntimäärää ei ole mahdollista jakaa muille viranhaltijoille.

 

Yhtenäiskoulun rehtori on pyytänyt lupaa laittaa hakuun ja täyttää toistaiseksi perusopetuksen erityisopettajan virka 1.8.2023 alkaen (tarkemmin rehtorin esityksessä liitteessä).

 

Puollan rehtorin esitystä."

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan yhtenäiskoulun perusopetuksen erityisopettajan virkaan toistaiseksi 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.