Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 45


 

Väliaikaisen varajäsenen määrääminen keskusvaalilautakuntaan

 

Kunnanhallitus 27.02.2023 § 45  

72/00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

 Vaalilain 14 §:n kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Jos varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen, saa kunnanhallitus tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen

 

Ehdotus Kunnanhallitus määrää väliaikaisen varajäsenen keskusvaalilautakuntaan valtuuston seuraavaan kokoukseen saakka.

 

Päätös Edellisessä pykälässä on todettu, että Eija Nurmilaakso on irtisanoutunut luottamustoimistaan, mm. keskusvaalilautakunnan 1. varajäsenyydestä. Koska keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä, on päätösvaltaisuus hyvä turvata riittävällä määrällä varajäseniä.

Kunnanhallitus määrää keskusvaalilautakunnan 1. varajäseneksi Susanna Mannisen valtuuston seuraavaan kokoukseen saakka.