Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 4



 

Varhaiskasvatuksen täyttöluvat 2023

 

Sivistyslautakunta 14.02.2023 § 4  

60/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelijat Sivistystoimenjohtaja, puh. 040 182 2402

 Varhaiskasvatuksen esimies, puh. 040 485 6453

 

Kuhmoisten kunnan varhaiskasvatuksen johtolankana on ollut tarjota lapsille turvallista, monipuolista, lasten mielenkiinnon kohteiden ja vahvuuksien mukaista toimintaa. Päiväkodin perustamista asti päiväkotiryhmät ovat olleet täynnä, 33-40 lasta kahdessa ryhmässä, ja lisäksi henkilöstöresurssin tarvetta ovat lisänneet laaja vuorohoidon tarve erityisesti viikonloppuisin sekä varhaiskasvatuslakiin tulleet tiukennukset.

 

Ensimmäinen muutos lakiin tuli 1.8.2021, jolloin henkilöstömitoituksesta poikkeaminen ei ole enää mahdollista henkilöstön poissaoloista johtuvista syistä. Kunnissa oli varmistuttava siitä, että varhaiskasvatuksessa on käytössä riittävät ja toimivat sijais- tai muut varajärjestelyt myös henkilöstön äkillisiin ja yllättäviin poissaolotilanteisiin.

 

Toinen muutos tuli 1.8.2022 koskien tukea tarvitsevia lapsia: lapsilla on oikeus saada kehitykseensä, oppimiseensa ja hyvinvointiinsa tukea osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa viivytyksettä tuen tarpeen ilmettyä. Laki määrittää tuen kolme tasoa: yleinen, tehostettu ja erityinen tuki varhaiskasvatuksessa.

 

Kuhmoisissa lapsia ikävuosittain on varhaiskasvatuksessa 72-100%, joka on valtakunnalliseen tasoon verraten keskiarvoa suurempi.

 

 

päiväkoti

perhepäivähoito

esiopetusikäinen

vakassa

vaka lapsista vuorohoidossa

vuorohoito koululainen

yhteensä

31.12.2020

40

11

12

6

1

63

31.12.2021

41

9

10

4

2

60

31.12.2022

33

-

13

7

-

46

kevät 2023

35

 

13

7

-

48

 

Tulevalla toimintakaudella 2023-2024 Saukontassuun on tiedossa 30 lasta. Esiopetusikäisistä ja koululaisista, jotka tarvitsevat hoitoa, on aamuisin läsnä 17 lasta ja iltapäivisin 24 lasta. Siten toiminnallinen tarve edellyttää edelleen määräaikaisten palvelusuhteiden vakinaistamista tai jatkamista. (liitteet 2 ja 3)

 

Varhaiskasvatuksen esimies on pyytänyt lupaa laittaa hakuun ja täyttää seuraavat toimet (esitys täyttöluvista liitteenä 1):

 

-          toistaiseksi varhaiskasvatuksen opettajan/erityisopettajan toimi 1.8.2023 alkaen

-          toistaiseksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimi 1.8.2023 alkaen

-          määräaikainen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimi 1.8.2023-31.7.2024

-          määräaikainen, osa-aikainen koulunkäynnin ohjaajan toimi 7.8.2023-2.6.2024

 

Varhaiskasvatuksen esimies esittelee varhaiskasvatuksen tilannetta kokouksessa.

 

Tehtäviin on varattu määrärahat varhaiskasvatuksen talousarviossa 2023 sekä valtiolta saaduissa erityisavustuksissa.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho

 

Ehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se myöntää seuraavat täyttöluvat:
- toistaiseksi varhaiskasvatuksen opettajan/erityisopettajan toimi 1.8.2023 alkaen
- toistaiseksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimi 1.8.2023 alkaen
- määräaikainen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimi 1.8.2023-31.7.2024
- määräaikainen, osa-aikainen koulunkäynnin ohjaajan toimi 7.8.2023-2.6.2024

 

Päätös Päätettiin ehdotuksen mukaan.