Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 1


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kunnanvaltuusto 30.01.2023 § 1  

    

 

 Kuntalain 94 §:n sekä hallintosäännön 13 luvun 3 §:n mukaisesti on kutsu valtuuston kokoukseen lähetetty valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille sekä kunnanjohtajalle 24.1.2023. Hallintosäännön 13 luvun 4 §:n mukaisesti tämä esityslista liitteineen on lähetetty 24.1.2023.

 

 Ilmoitus kokouksen ajasta, paikasta ja kokouksesta laadittavan pöytäkirjan yleisestä nähtävänäpidosta on julkaistu Kuhmoisten Sanomissa 25.1.2023.

 

 Läsnäolevien lukumäärä todetaan suoritettavassa nimenhuudossa.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
 
Puheenjohtaja ilmoitti valtuutetuille, että valtuutettu Osmo Puukila ei kuulu enää Kokoomuksen valtuustoryhmään, vaan on perustanut uuden valtuustoryhmän "Avoin Kuhmoinen", jonka puheenjohtajana toimii.