Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 253



 

Kimmo Malinin oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätöksestä 11.10.2022 § 207

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 253  

81/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

Kimmo Malin on osoittanut 3.11.2022 Kuhmoisten kunnanhallitukselle oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä 11.10.2022 § 207, Kuhmoisten kunnan pienhankintaohjeen päivittäminen. Oikaisuvaatimus on liitteenä 1.

 

Kunnanhallitus toteaa oikaisuvaatimuksen johdosta, että pienhankintaohje päivitetään kohdan 3. osalta ja mm. muutoksenhakua rajaavat maininnat poistetaan. Kuhmoisten kunnan päivitetty pienhankintaohje on liitteenä 2.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää oikaisuvaatimuksen johdosta kumota aiemman päätöksen 11.10.2022 § 207 ja päättää hyväksyä Kuhmoisten kunnan päivitetyn pienhankintaohjeen liitteen 2 mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.