Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 252


 

Konserniohjeistuksen antaminen Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:lle

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 252  

153/02.00/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja, puh. 040 718 5959

 

Kuhmoisten Laajakaista Oy:n (Kuhla) toiminta on ollut taloudellisesti kannattamatonta jo pitkän aikaa. Yhtiön ongelmien ratkaisuun on etsitty erilaisia toimintavaihtoehtoja, joiden hyvyyden keskeisinä arviointikriteereinä on pidetty palvelujen turvaamista liittymäasiakkaille sekä kuntakonsernille aiheutuvien taloudellisten menetysten minimointia. Yksi keskusteluissa mukana ollut vaihtoehto on Kuhlan liiketoiminnan myynti ulkopuoliselle.

 

Kuhlan hallitus on neuvotellut yhtiön liiketoiminnan kaupasta Valokuitunen Oy:n kanssa ja Valokuitunen on tehnyt Kuhlalle liiketoiminnan ostamisesta tarjouksen. Kuhlan hallitus on lähestynyt Kuhmoisten Verkkopalvelut Oy:tä (KVP) ja Kuhmoisten kuntaa esittäen muistion liiketoiminnan kaupasta ja kunnan verkkoliiketoimintaan liittyvien yhtiöiden tulevaisuuden järjestelyistä.

 

Liiketoimintakaupasta saatavan tarjoushinta on korkeampi, mikäli kunta sitoutuu hankkimaan palveluvalmiuden myös konserniyhtiönsä kautta omistamiinsa vuokra-asuntoihin. Liiketoimintakaupasta saatava kauppahinta on tarjouksen mukaan 1 000 000 euroa. Mikäli kunta hankkii palveluvalmiuden Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n vuokra-asuntoihin, on kauppahinta 1 200 000 euroa.

 

Ottaen huomioon palveluvalmiuden hankkimisesta aiheutuvat kustannukset, ja palveluiden parantamistarpeen kuntakonsernin vuokra-asunnoissa, on palveluvalmiuteen sitoutuminen kunnan kannalta perusteltua.

 

Kunnanvaltuusto päätti 14.11.2022 § 51, että se hyväksyy Kuhmoisten Laajakaista Oy:n muistiossaan esittämän toimintamallin yhtiön purkamiseksi ja kauppahinnan käsittelyksi ja edellyttää kunnanhallituksen jatkopäätöksenteossaan edistävän järjestelyn toteuttamista.

 

Kokouksessaan 14.11.2022 § 51 kunnanvaltuusto myös päätti, että se ohjeistaa kunnanhallitusta antamaan tarvittavaa omistajaohjausta Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:lle tarvittavan palveluvalmiuden hankkimiseksi yhtiön omistamiin huoneistoihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Ehdotus Kunnanhallitus ohjeistaa Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n hankkimaan edellä mainitun palveluvalmiuden yhtiön omistamiin vuokra-asuntoihin.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.