Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 250


 

Kuhmoisten kunnan hallintosäännön uudistaminen

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 250  

159/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660

 

Hallintosäännön sisällöstä säädetään kuntalain 90 §:ssä. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisessä keskeinen asiakirja. Hallintosäännön ohella kunnan toiminnan muita keskeisiä ohjausvälineitä ovat kuntastrategia, talousarvio ja taloussuunnitelma.

 

Kuntalain lähtökohtana on, että kaikki johtosäännöllä määrättävät asiat kootaan hallintosääntöön. Hallintosääntöön otetaan määräykset, jotka aiemmin olivat valtuuston työjärjestyksessä, toimielinten johtosäännöissä, taloussäännössä, tarkastussäännössä jne. Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset ainakin niistä asioista, jotka kuntalain 90 §:ssä luetellaan.

 

Hallintosäännön määräysten sisältö on valtuuston harkinnassa. Hallintosäännössä määrätään kunnan eri viranomaisten toimivallan jaosta ja tehtävistä. Valtuusto tekee toimivallan siirtoa koskevat päätökset hallintosäännöllä. Päättäessään hallintosäännöstä, valtuusto samalla määrittelee oman asemansa kunnan päätösvallan käyttäjänä ja päättää toimielinten ja viranhaltijoiden välisestä työnjaosta. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Hallintosääntö sitoo myös valtuustoa. Valtuusto ei voi poiketa hallintosäännön määräyksistä muuten kuin muuttamalla sitä. Valtuusto ei voi esimerkiksi ottaa ratkaistavakseen asiaa, jossa toimivalta on hallintosäännöllä siirretty kunnanhallitukselle.

 

Edellisen kerran hallintosääntöä on uudistettu kunnanvaltuuston päätöksellä 3.5.2021 § 22 ja päivitetty 16.8.2021 § 64.

 

Erillisenä liitteenä on esitys Kuhmoisten kunnan uudeksi hallintosäännöksi. Hallintosääntöön laaditut muutokset on viety asiakirjaan siten, että poistettavat kohdat on merkitty yliviivauksin ja lisäykset punaisella huomiovärillä. Lisäksi erillisenä liitteenä on päivitetty hallintosäännön liite 4 "Henkilöstön kelpoisuusehdot". Hallintosäännön on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023 lukien.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy erillisenä liitteenä olevan esityksen Kuhmoisten kunnan hallintosäännöksi sekä erillisenä liitteenä olevan hallintosäännön liitteen 4 "Henkilöstön kelpoisuusehdot". Uusi hallintosääntö astuu voimaan 1.1.2023.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.