Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmoisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 247


 

Kokouksen työjärjestys

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 247  

    

 

 Hallintosäännön 16 luvun 15 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjetyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Hallintosäännön 16 luvun 16 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 

Ehdotus Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan kokouksen työjärjestykseksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskutsun mukana jaetun esityslistan lisäksi kunnanhallitus päätti ottaa yksimielisesti käsiteltäväkseen seuraavan lisäasian:

§ 262: Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2022.
 
Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho ja tekninen johtaja Hemmo Saartoala oli kutsuttu kokoukseen talousarvion 2023 käsittelyyn liittyen.