RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 218
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Kunnanhallitus 11.10.2022 § 218
Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa tiedoksisaamisesta. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa seuraavia asioita:
- lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita eikä
- yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.
Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjat:
- | sivistyslautakunta 21.9.2022 |
- | rakennuslautakunta 28.9.2022 |
- | viranhaltijapäätökset: hallintojohtaja 6/2022 |
Esittelijä Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä päätökset tiedoksi ja toteaa, että otto-oikeutta on käytetty sivistyslautakunnan kokouksen 21.9.2022 §:ään 80. Kunnanhallitus toteaa, että otto-oikeutta ei muutoin käytetä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Esityslistalla olleiden päätösten lisäksi merkittiin tiedoksi hallintojohtajan viranhaltijapäätös 7/2022.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |