RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmoinend10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 214
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakennustarkastajan viran täyttölupa
Kunnanhallitus 11.10.2022 § 214
90/01.01.00/2022
Valmistelija Hallintojohtaja, puh. 040 091 5660
Kuhmoisten kunnan hallintosäännön 7 luvun 10 §:n mukaan kunnanhallitus päättää rakennustarkastajan valinnasta.
Rakennuslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 28.9.2022 § 77 ja esittää kunnanhallitukselle rakennustarkastajan kokoaikaisen viran täyttölupaa. Rakennuslautakunta käsitteli §:ssä 76 alustavaa ehdotusta hallintosääntöön rakennusvalvonnan osalta. Alustava ehdotus on erillisenä liitteenä. Rakennuslautakunta ehdottaa, että kunnanhallitus nimeää virantäyttöä valmistelevan työryhmän.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus
1. myöntää täyttöluvan rakennustarkastajan kokoaikaiseen virkaan ja
2. nimeää virantäyttöä valmistelevan työryhmän.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti
1. myöntää täyttöluvan rakennustarkastajan kokoaikaiseen virkaan 1.1.2023 lukien ja
2. nimetä virantäyttöä valmistelevaan työryhmään seuraavat henkilöt: rakennuslautakunnan puheenjohtaja Silmu Sarvala, tekninen johtaja Hemmo Saartoala, va. rakennustarkastaja Ari Raiskio, kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |